SchizoBlog - Nothin' But Yeah!

Tuli tarve avautua kävelevän katastrofin (lue: pääministeri Vanhanen) uusimman vision tiimoilta. Onneksi Veera avautuu asiasta ansiokkaasti ja tekee oman avautumiseni astetta helpommaksi. Menen suoraan haukkumiseen.

Minua pelottaa ihan oikeasti, että maamme puikoissa heiluu hihhuli-hullu absolutisti, joka tekee päätöksiä ja ehdotuksia täysin lonkalta tunneperäisin perustein. Jos me suomalaiset haukomme henkeä amerikkalaisen kristillisen äärioikeiston arvojen edessä, niin voimme samalla katsoa peiliin. Maassamme on tarpeeksi monta ihmistä, jotka antavat äänensä tälle maaseutunatsille, jonka hajaseutu-liberalismi ajaisi toteutuessaan maamme täydelliseen kaaokseen ja vararikkoon.

Metrointoilun sijaan vastaus Suomen ilmasto-ongelmiin löytyy Vanhasen mielestä hänen “hajakeskitetystä” mallistaan: ihmiset asuvat pienissä puutarhataajamissa, joissa työpaikat ja palvelut ovat lähellä kotia.

Työpaikat ja palvelut eivät tule koskaan sijoittumaan puutarhataajamiin siinä määrin, että yksityisautoilu vähenisi. Ja mitä pääministerimme tekee? Ajaa Helsinkiin töihin taajamasta - lisäten hiilidioksiidipäästöjä entisestään.

Asiaa voidaan käännellä ja väännellä miten päin tahansa, mutta se omakoti- tai rivitalon pätkä ei muutu hiilidioksiipäästöjä vähentäväksi asumismuodoksi muualla kuin pääministeri Vanhasen harhaisessa päässä.

Mutta kuten olen sanonut jo useampaan kertaa - edustuksellisessa demokratiassa kansalla on juuri sellainen hallitus kuin se on äänestänyt. Oma veikkaukseni on, että hajaseutu-liberalismi tulee voittamaan tulevissa kuntavaaleissa. On siis taas aika varhaistaa omaa exit-plania - ei uppoavaan laivaan kannata investoida.

Eilisessä blogimiitissä jäin pitkäksi aikaa keskustelemaan Roklinnun aina yhtä kunnioitettavan hlehdon kanssa … mistäs muusta kuin musiikista. Sitä keskustelua olisi voinut jatkaa tunteja, mutta piti sosialisoida. Sitten Iltalehden uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan musiikkimaku paljastaa ihmisen luonteen. Aloin näkemään punaista.

En ole kyseiseen tutkimukseen tutustunut, joten en voi sanoa mitä johtopäätöksiä siinä ihan oikeasti tehdään. Mutta uutisointi on taas sitä yhtä ja samaa, jota on kuultu 80-luvulta saakka. Ja aina päädytään siihen samaan lopputulokseen - ihmisten kuuntelemasta musiikista ei voida vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä ihmisen luonteesta.

Miksi sitten tämä teema pulpahtaa aina uudestaan ja uudestaan pinnalle? Joku tietenkin voisi sanoa, että ei savua ilman tulta. Ei todellakaan. Tietynlainen musiikki kuuluu aina johonkin tiettyyn elämäntyyliin, jota musiikkia esittävät artistit tapaavat liioittelemaan tekemisissään ja sanomisissaan. Ja tietenkin on aina näitä nuoria (ja ei aina niin nuoriakaan), jotka haluavat toteuttaa samaa elämäntyyliä omassa elämässään. Mutta kyseisellä musiikilla itsessään ei ole mitään tekemistä minkään elämäntyylin kanssa. Ihmisillä on tapana antaa asioille enemmän merkityksiä kuin niillä oikeasti onkaan.

Nuorena tulimme kavereiden kanssa usein huvittaneeksi itseämme sen aikaisten hihhuleiden kasetilla Rock’n roll on Saatanasta. Siinä näkyy kristillinen paranoia puhtaimmillaan. Tietynlainen rytmi nostaa ihmisessä esiin alkukantaisia viettejä, jotka vievät turmioon. Minkäänlaista tieteellistä näyttöä kyseisestä ilmiöstä ei ollut ja ei ole edelleenkään. Taustalta löytyy hyvin rasistinen asenne afrikkalaista kansanmusiikkia kohtaan. Länsimainen perinteinen hengellinen ja klassinen musiikki ovat oikeita ja ravitsevat kristillistä sielua. Muu musiikki on sitten vanhan Vihtahousun salajuonta sielujen anastamiseksi.

Samoin teoriat väärinpäin soitettujen sanojen vaikutuksesta mieleen ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen täydeksi humpuukiksi. Jos tällä tempulla olisi ihan oikeasti jotain vaikutusta kuuntelijoiden psyykkeeseen, niin levyillä olisi enemmän viestejä tyyliin “Osta meidän levyjä ja muuta roinaa enemmän” kuin jotain klassista:

Oh here’s to my sweet Satan.
The one whose little path would make me sad, whose power is Satan.
He will give those with him 666.
There was a little toolshed where he made us suffer, sad Satan.
[Led Zeppelin “Stairway to Heaven”]

Pelkistettynä musiikki on ääniaaltoja ja sellaisena sillä ei ole mitään sen syvempää merkitystä. Ne, jotka tässä kohdassa haluavat nostaa laulujen sanat esille, on sanottava niiden kuuluvan lyriikan alueeseen. Ne eivät kuulu musiikkiin sinänsä. Sama melodia voidaan laulaa useilla eri sanoituksilla. Itse melodialla ei ole mitään “sanomaa”. Lausutulla ja luetulla sanalla ei myöskään ole mitään maagista voimaa. Loitsut eivät kuulu enää 2000-luvulle. Tai ei ainakaan pitäisi enää kuulua.

Ihminen on omituinen olento. Hän näyttää haluavan löytää ratkaisun edessä oleviin ongelmiin. Jos muu ei auta, niin tulee ratkaisusta tehdä mahdollisimman yksinkertainen, jotta ongelma ei enää näyttäisi ongelmalta. Hän tyyty tähän vaikka mitään ei oikeasti ole ratkaistu. Musiikin vetovoima on todella kummallinen ilmiö. Kuunnella nyt toistuvasti samanlaisesti jaksotettua ääntä tuntuu suorastaan typerältä, mutta silti me teemme sitä jatkuvasti (tai siis me jotka musiikkia kuuntelemme jatkuvasti).

Ehkäpä parasta olisi olla pohtimatta asiaa liikaa. Siinä vain ajautuu umpikujaan. Ihmiset kuuntelevat musiikkia ja toiset ihmiset nauttivat toisenlaisesta musiikista kuin toiset. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Itse kuunneltava musiikki ei kerro toisesta ihmisestä yhtään mitään muuta kuin, että hän kuuntelee juuri sitä musiikkia. Ja antaa hänen kuunnella haluamaansa musiikkia ilman mitään leimoja, henkiä, haamuja tai jumalia.

No, johan tuli avaudutta. (Toim.huom.)

Tämä lämmitti sydäntä tänään töissä.

Kunnallisvaalit kolkuttelevat ovella ja poliitikot pyrkivät mitä kirjavin keinoin tuomaan itseään esille. Osku Pajamäen pituusjono vastustus voidaan laskea tämän ilmiön piiriin (tiedetään, olen kyynikko näissä asioissa). Mutta onhan tuossa tietty totuuden siemen. Itse sain usein olla se jonon viimeinen koulussa jonotettaessa (jono alkoi yleensä pisimmästä). Varsinkin ala-asteen liikuntatunneilla tämä nöyryytys oli niin yleistä, että ei siihen edes osannut suhtautua kielteisesti.

Ehkäpä noista vuosista on kantautunut inhoni jonottamiseen itseensä. Jos ei ole ihan pakko saada ostoksia tehtyä, niin yli kahden ihmisen kassajonot saavat minut vaihtamaan liikettä. Ei tämä mikään Neuvostoliitto ole. Ja voitte vain kuvitella, että olen kävellyt hyvin useasta liikkeestä ulos. Varsinkin, kun liikkeiden hinnoissa harvemmin näkyy “jonotusalennus”.

Jonottamiseen pakottaminen ylipäätänsä on vallankäyttöä. Siihen koulutetaan lapset jo lastentarhassa ja jukuripäisempi sukupuoli pakotetaan vielä ottamaan ylimääräinen vuosikurssi jonotuksessa armeijassa (tai siis ne, jotka kyseisen kansalaisvelvollisuus muodon haluavat suorittaa). Nyt kun olen käynyt kaikki jonottamisen koulut läpi elämässäni, niin minuahan eivät mitkään liikkeet pakota jonottamaan. Minähän vien sinne rahaa! Tai siis veisin, jos asiakaspalvelu olisi järkevällä tasolla.

Jäämme siis odottamaan jonottamisen kieltämistä ajavaa poliitikkoa. Tiedä vaikka hän saisi ääneni.

On totta, että me suomalaiset olemme kaupunkilaisina täysiä torveloita. Itse asiassa monet meistä ovat kehitysvaiheessa jossain metsäläisen ja kyläläisen välimaastossa. Roskien roskiin viemisessä monet meistä eivät ole edenneet kovin pitkälle vastasyntyneiden kehityksestä.

Samaa voidaan sanoa Helsingin kaupungin johdosta. Meiltä häviää yhtäkkiä tuhat roskista kaduilta ja kukaan ei oikein tiedä miten tässä näin pääsi käymään. Onneksi apulaiskaupunginjohtajamme Pekka Sauri on jo luvannut uudet roskikset kadonneiden tilalle. Sauri ei kuitenkaan ole pelkästään toiminnan mies, vaan myös typerys. Hän kieltää usein kaupunkilaisten mielipiteistä johdettavat suorat johtopäätökset. Ja niin tapahtuu tälläkin kertaa.

Helsingissä on käsittämättömän paljon alueita (siis ihan keskustassakin), joista saa etsimällä etsiä katuroskista. Ja hyvin usein nämä roskikset ovat luvattoman täysiä. Mitä sanoo Sauri?

On syntynyt sellainen asetelma, että kaupunki on koneisto, jonka tehtävä on poimia roskat kaupunkilaisten kädestä, kun on liian pitkä matka seuraavalle roskikselle. […] Toivoisin, että kaupunkilaiset tajuaisivat, että joku aina heittää ne roskat sinne maahan.

Saurille ei tule mieleen, että tiheämmin välein sijoitetut roskikset tekisivät roskien roskikseen laittamisesta huomattavasti helpompaa. Näin siitä voisi vaikka useammalle muodostua tapa. On totta, että kaupunkilaisten korvien välissä on korjausliikkeen paikka. Mutta jos tästä korjausliikkeestä seuraavan käyttäytymismallin toteuttamista ei tehdä helpoksi, niin siihen on turha huutaa apuun yhteisvastuuta. Tässä tapauksessa yhteisvastuun toteuttamisen helpottamisessa on vastuu kaupungilla.

Valitettavasti meillä helsinkiläisillä on kaupungin johdossa tosiasiat kieltäviä typeryksiä, joiden “johtaminen” jää syyttävien sormiensa osoittaminen kaupunkilaisten suuntaan.

Jos satut olemaan erittäin kokenut ja hyvä site builder (tai tiedät sellaisen), niin olisi haasteellinen työpaikka tiedossa.

Tyhjä ranta kertoo, että kesä on takana.